Virtual Finnair Virtual Finnair Virtual Finnair

5.     Lentoasemaesittelyssä: Kruunupyyn lentoasema

Kruunupyy
Lentoasemaesittelyssä-palstalla esitellään kotimaan lentoasemia. Esiteltävät lentoasemat ovat kaikki Mikkeliä ja Seinäjokea lukuun ottamatta Ilmailulaitoksen omistuksessa mikä tarkoittaa sitä, että kaikki toiminta lentoasemilla tapahtuu Ilmailulaitoksen hallinnoimana. Itse lentoasemilla ei siis ole mitään tekemistä lentoyhtiöiden kanssa. Alla olevaan karttaan on merkitty punaisella jo esitellyt lentoasemat ja keltaiset ovat vielä esittelemättä.


Esittely

KOK / EFKK
Keski-Pohjanmaalla sijaitseva Kokkola-Pietarsaari / Kruunupyyn lentoasema on nimensä mukaisesti kahden kaupungin ja yhden kunnan lentoasema. Vaikka lentoasema onkin nimetty kahden läheisimmän kaupungin mukaan, palvelee se kuitenkin koko ympäröivää aluetta tarjoten sille niin hyvät lentoliikenneyhteydet maamme pääkaupunkiin kuin myös paikan harrastaa ilmailua. Kruunupyyn lentoasema onkin siis liikematkustajien merkittävä kulkuväylä eri puolille maailmaa ja paikallisten harrasteilmailijoiden virkeä toimintakeskus.


Kehitys

Kruunupyy (EFKK / KOK)
Kruunupyyn lentoasema sai alkunsa vuonna 1956 Kokkolan ja Pietarsaaren kaupunkien sekä Kruunupyyn kunnan päätöksestä rakentaa alueelle lentokenttä. Pian päätöksen tekemisen jälkeen, vuonna 1958, rakennustyöt käynnistyivät, ja kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1960, Kruunupyyn kuntaan valmistui uusi lentokenttä 1300 metrin kiitotiellä varustettuna.

Matkustajaliikenne Kruunupyyssä käynnistyi marraskuussa 1960 kun Aero O/Y aloitti reitin Kruunupyystä Helsinkiin DC-3-kalustolla lentäen. Reitti ei alkanut kuitenkaan kovinkaan valoisissa merkeissä, sillä vain pari kuukautta avauslennon jälkeen Kruunupyystä Vaasan kautta Helsinkiin matkalla ollut DC-3 OH-LCC tuhoutui maahansyöksyssä Kruunupyyn ja Vaasan välillä surmaten kaikki koneessa olleet. Tragediasta huolimatta Kruunupyyn reitin lentäminen jatkui normaalisti. Vuonna 1964 Kruunupyyn lentoasemalle valmistui ensimmäinen asema- ja lennonvarmistusrakennus, ja samana vuonna alueen harrasteilmailijat siirsivät kentälle oman hallinsa ahkeralla talkootyöllä. 1970-luvulla lentoasemalle rakennettiin puolestaan ILS-mittarilähestymislaitteet ja samalla pääkiitotielle asennettiin suurtehovalot.

1980-luvulla Kruunupyyn lentoaseman asemarakennus sai laajennuksen, joka vastasi lentoaseman kasvaneisiin matkustajamääriin. Vuonna 1997 rakennusta laajennettiin uudestaan, jolloin rakennus sai nykyisen pirteän ulkoasunsa sekä yhä toimivammat tilat sekä laadukkaampia palveluja. 2000-luvulla
Kruunupyy
EFKK / KOK
TWR 120,100
lentoasema on kokenut useampia teknisiä parannuksia, joiden avulla toiminta on nyt vahvoissa kantimissa: Vuonna 2001 lentoaseman ILS-järjestelmä uudistettiin ja samoihin aikoihin uudistettiin VHF-suuntimo. Lisäksi vuonna 2002 asemarakennuksen matkatavarankäsittelytiloja uudistettiin uusien vaatimusten mukaisesti ja pääkiitotie päällystettiin ja sille asennettiin uudet lähestymisvalot. Lentoaseman tekniikka on siis tällä hetkellä erinomaisessa kunnossa.


Fyysinen ympäristö

Kruunupyyn lentoaseman kartta. Pääkiitotien molemmissa päissä kulkevalta tieltä on hyvät näkymät kiitotielle. (klikkaa suureksi)
Kartta
Fyysisesti Kruunupyyn lentoasema sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Kruunupyyn kunnassa Kokkolan ja Pietarsaaren kaupunkien läheisyydessä. Matkaa Kokkolaan on 19 kilometriä ja Pietarsaareen 30 kilometriä. Tarkemmin ilmaistuna lentoasema sijaitsee Kruunupyyn taajamasta hieman itään, selkeästi erossa alueen valtateistä. Lentoasema ei siis jää varsinaisesti yhdenkään valtaväylän varrelle, vaan valtatieltä joutuu poikkeamaan jonkin verran lentoasemalle. Kruunupyytä lähimmät lentoasemat ovat Kauhava ja Vaasa, jotka sijaitsevat noin 120 kilometrin etäisyydellä. Pienemmistä lentokentistä läheisimmät ovat noin 60 kilometrin päässä sijaitsevat Kannus, Kalajoki ja Sulkaharju.

Kruunupyyn lentoasema muodostuu 2500 x 60 metrisestä pääkiitotiestä 01/19, 700 x 20 metrisestä sivukiitotiestä 11/29 sekä näiden kulmaukseen jäävästä asematasosta. Kiitotielle 19 on käytettävissä ILS DME- sekä 2 NDB -mittarilähestymismenetelmät ja kiitotielle 01 2 NDB -menetelmä. Pienemmälle sivukiitotielle ei ole käytettävissä luonnollisestikaan mittarilähestymismenetelmiä, ja sen käyttö on muutenkin vähäistä. Käytön vähäisyydestä kertoo myös se, että talvisin kiitotie on pidetty suljettuna samoin kuin sille johtava rullaustie bravokin.

Sisäkuvaa asemarakennuksesta. Etualalla kahvila ja toisessa päässä rakennusta saapuvien matkustajien puoli. (klikkaa suureksi)
Terminaali
Kruunupyyn asemarakennus on alun perin peräisin 1960-luvulta, mutta sitä on saneerattu ja laajennettu useasti sen jälkeen. (klikkaa suureksi)

Klikkaa tästä panoraamakuva terminaalialueesta.
Terminaali
Kuten aiemmin jo mainittiin, lentoaseman asemataso sijaitsee kiitoteiden kulmauksessa kaakko-luode-suuntaisesti. Asematason reunalta löytyy ainoana suurempana rakennuksena lentoaseman asemarakennus, jonka yhteydessä sijaitsevat myös lentoaseman hallintotilat sekä lennonjohtotorni. Alkuperäinen asemarakennuksen runko rakennettiin kyseiselle paikalle jo vuonna 1964, jonka jälkeen rakennusta on ainoastaan laajennettu ja saneerattu useampaan otteeseen. Nykyiseltä ilmeeltään asemarakennus on varsin pirteä ja tyylikkään oloinen. Parkkipaikan puolella käytetty keltainen väri erottelee rakennuksen muista maamme asemarakennuksista edukseen, ja ulkoasu on kohtalaisen moderni. Sisätiloiltaan rakennus on yllättäväkin tilava, ja selkeä. Sisäänkäynti tapahtuu osapuilleen rakennuksen keskeltä, ja toisessa päässä sijaitsee saapuvien matkustajien matkatavarahihna ja toisessa päässä lähtevien tilat ja viihtyisä kahvila/ravintola.

Asemarakennuksen pirteän värinen sisäänkäynti. (klikkaa suureksi)
Terminaali
Kokkolan ilmailukerhon lämmin kerhotila, sekä sen yhteydessä oleva halli. Taustalla Finnaviationin rakentama halli, jota käyttää nykyisin Golden Air. (klikkaa suureksi)
Hallit
Lentoaseman hallintotilat sijaitsevat saman rakennuksen kaakkoispäässä, ja samassa päässä sijaitsee myös lennonjohtotorni. Torni edustaa yhä vanhaa asemarakennuksen yhteyteen rakennettua mallia ja on hyvin matala. Laitteistoltaan torni on kuitenkin luonnollisesti ajan tasalla, ja sen myötä se palveleekin tehtäväänsä siinä missä muutkin.

Asematason luoteispuolelta löytyy kaksi hallia, joille johtaa oma pieni rullaustie. Toinen halleista on 1980-luvulla Finnaviationin koneille rakennettu hienolla Finnaviationin poro-logolla varustettu halli. Nykyisin hallin käyttö on varsin vähäistä, ja sitä käyttää ainoastaan Golden Airin yöpyvät koneet. Toinen halleista on Kokkolan Ilmailukerhon halli, jossa säilytetään kaikkia kerhon koneita sekä muutamaa yksityistä konetta. Hallin yhteydessä on myös kerhon oma viihtyisä ja lämmin kerhotila. Asemarakennuksen eteläpuolella sijaitsevat tilat ovat lentoaseman kunnossapidon tiloja.

Kiitotien 01 alkupäässä on mainiot paikat liikenteen seuraamiselle ja paikasta pääsee näkemään muun muassa suoraan kiitotielle. (klikkaa suureksi)
Kiitotie 01
Kiitotien 19 alkupäässä lähestymislinjan länsipuolella kulkevalta tieltä käsin pystyy seuraamaan liikennettä mainiosti. (klikkaa suureksi)
Kiitotie 19
Liikenteen seuraaminen Kruunupyyssä onnistuu erittäin helposti, ja valokuvaamiseenkin on erinomaisia paikkoja. Terminaalialueella asemarakennuksen kaakkoispäästä näkee mainiosti saapuvat ja lähtevät koneet ja samassa paikassa aidassa olevan portin raoista saa manioita kuvia. Tämän lisäksi sisältä asemarakennuksesta saapuvien matkustajien päästä pääsee näkemään hienosti suoraan asematasolle. Kiitotien 01 alkupäässä kulkee tie aivan lentoasema-alueen aidan vierestä, ja alue on tasaista ja metsä hakattua. Näin ollen kiitotien päästä näkee mainiosti sekä laskeutuvat koneet, että suoraan kiitotielle. Lisäksi paikka on siinä määrin aukea, että valokuvien ottaminen onnistuu valaistusolosuhteiden mukaan molemmilta puolilta lähestymislinjaa. Kiitotien 19 alkupäässä kulkee tie aivan lähestymislinjan vieressä linjan länsipuolella. Paikan tasaisuudesta johtuen myös tästä päästä näkee kiitotielle, mutta valokuvaaminen onnistuu ainoastaan linjan alta ja länsipuolelta.


Toiminta

Kruunupyy sijoittuu sijalle 13 sekä laskeutumisissa, että matkustajamäärissä vuoden 2003 tilastoissa. (klikkaa suureksi)
Liikenne
Kruunupyyn lentoasema on liikenteeltä vilkkaudeltaan hyvää keskitasoa. Vuoden 2003 laskeutumisten määrässä lentoasema sijoittui sijalle 13 4697 laskeutumisellaan. Näistä valtaosa eli 2614 oli yleisilmailun tekemiä, mikä kertoo paljon Kokkolan harrasteilmailun vilkkaudesta. 1764 laskeutumista oli kaupallisen liikenteen tekemiä ja 319 sotilasilmailun. Matkustajien määrässä Kruunupyy sijoittui niin ikään sijalle 13 100487 vuotuisella matkustajallaan. Matkustajista yhteensä 95714 oli kotimaan matkustajia ja 4773 ulkomaan. Laskua edellisestä vuodesta oli 8,3 %, mikä johtui luultavasti suurilta osin ilmailualan yleisestä tilanteesta.

Finnair on Golden Airin kanssa Kruunupyyn vakiokäyttäjä. (klikkaa suureksi)
Golden Air
Säännöllistä liikennettä Kruunupyyssä harjoittavat Finnair ja sen yhteistyökumppani Golden Air, jotka lentävät reittiä Helsinki-Kruunupyy arkisin noin 5 kertaa päivässä ja viikonloppuisin hieman harvemmin. Helsingistä saapuvista lennoista yksi lennetään Vaasan kautta ja illan viimeinen yöpymään saapuva lento Seinäjoen kautta. Lähtevistä lennoista puolestaan kaksi lennetään Vaasan kautta ja yksi Tampereen kautta. Golden Airin reitillä käyttämät konetyypit ovat Saab 340 sekä -2000 ja Finnair lentää Kruunupyyhyn puolestaan ATR- ja MD-80-kalustolla.

Kokkolan Ilmailukerhon hallissa asustaa melkoisen paljon koneita. Kerhon oman kaluston lisäksi hallissa majailee useampia yksityisiä koneita. (klikkaa suureksi)
harraste
Kokkolan Ilmailukerhon uusin hankinta: tuliterä ultrakevyt Eurostar. (klikkaa suureksi)
harraste
Harrasteilmailua Kruunupyyssä harjoittaa ainoastaan yksi, mutta sitäkin vireämpi ilmailukerho, Kokkolan Ilmailukerho ry. Kerho toimii aiemminkin mainitussa omassa hallissaan ja sen yhteyteen rakennetussa kerhotilassa asematason luoteispuolella. Moottorikoneita kerholla on käytössä kaksi, Cessna 152 ja 172, joista 172:lla lennetään myös palolentoja. Kerhossa harrastetaan myös vireää ultrakevytlentämistä, mistä kertoo aktiivinen Dynamic WT 9:llä harjoitettu koulutustoiminta sekä juuri hankittu tuliterä Eurostar. Edellisten lisäksi kerhossa on yksi vanhahko Tuulia-moottoripurjekone. Kerhon hallissa säilytetään luonnollisesti kerhon oma kalusto, mutta myös useita yksityisiä koneita, joihin kuuluu ainakin useampi ultrakevyt, yksi Piper sekä yksi AA-5.

Kruunupyyn erikoisliikennettä. Suomen Ilmailuopiston oppilaat siirtämässä koneitaan tankkauspaikalle. (klikkaa suureksi)
Porin pojat
Muu liikenne Kruunupyyssä painottuu lähinnä sotilaskalustoon, vieraileviin yleisilmailijoihin sekä aika ajoin vieraileviin liikekoneisiin. Ympäröivän liike-elämän vuoksi lentoasemalla vierailee kohtalaisen usein erilaisia liikekoneita, joiden tyypit ja kansallisuudet saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Sotilaspuolelta Kauhavan kalusto käyttää kenttää kohtuullisen usein sekä Vinkoilla, että Hawkeilla erilaisia harjoituslentoja lentäen. Näiden lisäksi Kruunupyystä lennetään vuosittain 10-20 charterlentoa Välimeren alueelle pääsääntöisesti Finnairin ja Air Finlandin Boeing 757 -koneilla. Yhtenä liikenteen vilkastuttaja Kruunupyyssä toimivat myös aika ajoin lentoasemalla vierailevat ruotsalaiset taksilentokoneet, jotka kuljettavat tyypillisesti liike-elämän edustajia alueen yritysmaailman pariin.


Tulevaisuus

Kruunupyyn lentoasema on pistäytymisen arvoinen paikka jos lentoasema jää matkan varrelle. (klikkaa suureksi)
Kyltti
Kruunupyyn lentoaseman tulevaisuus vaikuttaa kohtalaisen tasaiselta. Kovinkaan suuria muutoksia matkustajamääriin ei ole odotettavissa, joskin ilmailualan yleisen kasvun myötä Kruunupyynkin matkustajamäärät tulevat varmastikin kasvamaan jonkin verran. Teknisesti lentoasema on hyvässä kunnossa, ja ainoa lähitulevaisuuteen suunniteltu rakennustyö on vuodeksi 2007 kaavailtu uuden lennonjohtotornin rakentaminen korvaamaan vanha ja liian matala torni. Harrasteilmailun osalta toiminta tulee varmastikin säilymään vireänä mihin ainakin viittaa kerhon tuorein konehankinta ja vilkas ultralentotoiminta.

Kruunupyyssä tullaan siis varmasti jatkossakin ilmailemaan vireissä merkeissä ja lentoaseman toiminta tullee pysymään kohtalaisen vilkkaana. Vaikka lentoaseman matkustajamäärät eivät ylläkään maamme tilastojen kärkipäähän, on Kruunupyyn lentoasema kuitenkin viihtyisä ja kokoisekseen vilkas maakuntalentoasema. Satunnaisen kulkijan kannattaakin ehdottomasti pistäytyä ohi kulkiessaan Kruunupyyn lentoasemalla seuraamassa paikallista harrasteilmailua tai vaikkapa nauttimassa lentoaseman kahvilan maistuvia leivonnaisia.


Pekka Lehtinen - 03/2004


etusivu - 1 - 2 - 3 - 4 - 5